maanantai 18. lokakuuta 2010

Sunnuntain jälkeen tulee aina maanantai...

Tervehdys toverit,

se on sitten taas maanantai joka jo yksinään meitä normaalissa työssä käyvää kansanosaa vituttaa urakalla.
Varsinkin jos et ole saanut nukuttua kunnolla, erään välttämättömän pahan takia. Naapurit!!!
Yrität nukkua omassa punkassasi, kun huomaat naapurista kantautuvan mekkalan, mölinän ja metelin.
On oikeastaan paria erilaista naapurista kantautuvaa vittumaisinta ja meikäläistä eniten häiritsevää meteliä,
a) bileet/jatkot ja b)kova äänisempi perheneuvottelu, joista itse kohtasin kohdan a. Vaikka onhan tuohon kohta b:henkin tullut törmättyä, onneksi harvoin.

Ensinnäkin kohta a, bileitä ja jatkoja on varmasti paljon. Ja on itsekin tullut osallistuttua ja varmasti metelöityäkin. Mutta pe-la tai la-su öisin, ei koskaan sunnuntaina. Vitutus käyrä kasvaa jättimäisiin mittasuhteisiin kun yrität nukkua ja yläkerrasta alkaa kantautua ihmisten humalaista mölinää, ja erittäin kovaa. Ja kun luulen ettei vitutus tästä enää kasva niin äänet hiljenevät, ja on rauhallista. Laitat pään tyynyyn niin 10 sekunnin päästä alkaa kuulua musiikkia ja tottakai puheen pauhu on vielä kovempaa koska puheen pitää kantautua musiikin yli. Siinä sitten pyörit sängyssäsi ja kuuntelet varmasti vitun kuuluisan jazz-pianistin sooloa ja älytöntä mölinää josta et saa selvää vaikka tahtoisitkin. Lauantaina jatkot ymmärrän ja e yleensä kiinnitä sen enempää huomiota, koska lauantaihan on useimmille bile-päivä ja tosiaan on tullut itsekin osallistuttua joskus.Mutta vittu sunnuntaina!!! Haistakaa kaikki sunnuntai jatkojenne kanssa pitkä paska, ihmisillä on töitä maanantaina, ois kiva saada nukkua ennen kun pitää aamulla herätä uuteen viikkoon vierkeänä eikä vitutusta täynnä, ja talo-yhtiöissä on säänyt siitä milloin on oltava hiljaista...noudattakaa niitä.

Kohta b, se harvinaisempi. Perheneuvotteluja, ja varsinkin niitä kova äänisempiä on silloin tällöin. Varmasti jokaisen omassakin kotitaloudessa. Ja naapurella varmasti silloin sama tunne kuunnellessa kun sinulla heitä kuunnellessa...vitutus kasvaa niin että korvat soi. Joo, varmasti on pikku teinihirviöllä ongelmia ja poikaystävänä basisti jonka nimi on Tzäbä jolla on lävistyksiä joka vitun paikassa ja äiskä ei tykkää,  mutta voisko sen ilmaista pienemmällä volyymillä jookosta. Myönnän, parempi selvittää sanoilla kun vesurilla koska omasta mielestäni väkivalta on turhaa, mutta pidetään se äänentaso kurissa. Oma lukunsa on sitten varmasti joka taloon pesiytyneet ulkomaan elävät joiden kulttuuriin kuuluu artikuloida vähän kovemmalla äänellä, mutta vituttaahan se kuunnella mölinää josta ei edes saa selvää...millään tasolla, ei edes alkeellisesti. Meillä päin puhutaan normaali äänellä, tai ainakin pyritään siihen.

Eikös olisi kiva selvittää asioita vain puhumalla, koska itsekään en halua selvittää asioita huutamalla, pysyy keskustelu edes jotenkin normaali tasolla ja naapureiden ei tarvitse alkaa arvuutella että alkaako tapahtua henkirikoksia vai ei. Ja pysyy naapurisopu kunnossa kun on hiljaista, ja saa nauttia tästä hiljaisuudesta raskaan työpäivän jälkeen, koska siellä on saanut kuunnella eritasoista kakofoniaa 8 tuntia.

Eli, ollaan ihmisiksi ja selvitetään omat asiat normaali äänellä niin ettei koko talo saa tietää kaikkia yksityiskohtia ja sanotaan jatkoilla jengille ettei huuda niin saatanan kovaa ja pidetään ne stereot vain tausta äänenä jos on aivan pakko.

P.S. Erotkaa kirkosta niin lähtee Suomi nousuun...

Turun kävelykadun kerjäläisongelma...

Heil....

Kuten jokus olen kirjoittanut niin tekstit saattavat muhia lehtiöni sivuilla tai päässä monta viikkoa, peräti kuukausia. Tässä yksi aiheista joka on liikkunut mielessäni viikkoja.

Turun kävelykadun kerjäläisongelma riistäytyy käsiin. Niitä on joka kulmassa ja partiota peräti kadun molemmissa päissä. Olen ajan saatossa oppinut tuntemaan suurimman osan nimeltä, on SPR, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Greenpeace, Unicef, jne.

Puhuvat että romani kerjäläiset olisivat röyhkeitä vaikka siinä ne kököttävät nätisti kadun sivussa. Eiväthän nuo nätti näky ole, ja harmittaahan se jos ihminen on tilanteessa jossa kerjäys on ainut vaihtoehto. Mutta ovat sentään kunnolla. Kun taas yllä mainitut "kerjäläiset" tuppautuvat kylkeen kiinni ja lähtevät liikkumaan samaan suuntaan kuin sinä. Ikään kuin luulisivat että sinulla oikeasti olisi aikaa kuunnella mitä niillä on sanottavaa. Ja kun kuljet uudelleen heidän ohitsensa niin tulevat uudestaa juttusille "jos nyt olisi aikaa". Vittu kerran jo sanoin ettei ole.
Ja olipa kerran tapaus jossa Greenpeacella oli partio kadun molemmissa päissä, kun olin toisesta päässyt niin toinen vielä odotti...aika soitaisaa taktiikkaa tukkia pakoreitit.

Minusta on ok jos joku antaa rahaa kyseisille instansseille, ja olen itsekin silloin tällöin kolikon jos toisenkin viskannut johonkin lippaaseen, mutta sen on oltava vapaaehtoista. Kadulla kerjäämisestä ollaan tekemässä rankaistavaa tekoa, kuuluvatko nämä sen piiriin? Koska kerjäämisen puolelle mielestäni menee niin pitäisi kyllä.

Nuo muka maailmanparantajat, jotka kerjäysvuoron loputtua palaavat sinne isin ja äidin isoon taloon johonkin idylliseen lapsiperhe reservaattiin jossa kaikki talot ovat saman värisiä, saavat sitten varmaan niin saatanan hyvän omantunnon kun tulee tuota suoritettua vaikka yksikin päivä, vitusti onnea vaan yrityksiin...tajuatteko ollenkaan miten se vituttaan kun yrität vapaa päivää viettää ja hoitaa vähän omia asioita kun joku koko ajan on sivussa kiinni ja vonkaa rahaa tai katsomaan mustan pojan kuvaa joka elelee Etiopian tai Somalia mailla...mitä sinne rahoja laittaa. Kiitos ministeri Thorsin täällä ne on kohta kuitenkin...
...tulipas tästä pitkä vaikka piti vaan muutama rivi rustaa.

P.S. Onko väärin vastata kysymykseen "Kiinnostaako ihmisoikeudet?", ei kiitos mulla on jo?

Lauantai aamun paskassa kahlausta


Siis perkele!!!! Mikä vittu siinä on niin saatanan vaikeaa paiskata ne omat jätteensä roskiin. Ne jotka tietävät mistä tämä kuva on otettu tietävät että noin 10 metrin päässä on roskis....joten miksi vitussa ei voi nostaa persettään penkistä sen verran että pitäisi ympäristöstään huolta ja heittäisi roskansa roskiin.

Kuvasta löytyy olut tölkkejä, nekin rutattu palautus kelvottomaksi (vaikka varmasti joku mummo olisi ne talteen kerännyt ja palauttanut panttia vastaan), pikaruoka pakkauksia, muovipussin riekareita ja sekalaista paperi jätettä, jotka kaikki voisi laittaa sinne vierässä olevaan roskikseen.

Kun näytin kuvan töissä, kollegani tokaisi että "on jonkun sortin muoti ilmiö ja kovan jätkän merkki se ettei niitä roskiaan sinne roskikseen heitä". Itsessäni heräsi valtavan suuri kysymysmerkki, miksi vitussa näin olisi. Herättääkö se että ei huolehdi ympäristöstään vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen. Kyllä on sitten ajat muuttuneet reilusti jos nuoret naiset halajavat kumppaneikseen nuoria miehiä jotka ovat niin laiskoja tai välinpitämättömiä että ne omat paskat ei sinne roskiin asti mene...erikoista, ennen kiinnosti ulkoiset ominaisuudet ja luonne jonkin verran, ja kova jätkä oli sellainen joka erottui massasta. Nyt kovat jätkät tuhoavat ympäristön ja tekevät siitä elinkelvottoman ja vastenmielisen kanssa eläjille.

Ja kuka nuo paskat tuolta kaduilta sitten siivoaa? Kaupunki, ja rahat otetaan veron maksajilta. Mikä on sinänsä epäreilua. Se että roskaamiseen ei puututa kunnolla vituttaa rankasti. En tunne kuin yhden vartiontiliikkeen työntekijän (joita esim. kuvan otto alueella eli turun kauppatorilla, pyörii reilusti) joka on pistänyt klopit keräämään roskansa kadusta, ja siitä talon korkuinen hatun nosto. Mielestäni poliisilla pitäisi olla kunnon oikeus sakottaa rankalla kädellä jokaista joka jättää jälkeensä kuvassakin esiintyvän paska läjän.
Koska tätä tapahtuu reilusti joka viikonloppu, näistä kertyisi sievoiset summat, jolla voitaisiin esim. ylläpitää siisteyttä. Koska muuten asiat jatkavat samaan malliin, ja asiat kulkevat kuin Stam1nan laulussa "Pakkolasku".

"Niin kauan kuin saastuttaminen on maksutonta, kaupan ulkopuolinen osapuoli maksaa laskun" (Antti "Hyrde" Hyyrynen, 2009)

maanantai 16. elokuuta 2010

14.08.2010 klo.8.23

Lauantai aamu...ja sen huomaa. Ai miten niin? Perjantai-Lauantai välisenä yönä viikon taas "raataneet" lähtevät "juhlimaan", hienompi sana sille että vedetään koomat ja näytetään tyhmältä tanssilattialla, oikeen porukalla. Mutta kun seuraavana aamuna joka paikka on täynnä burger-kääreitä, burgerien ja ranskalaisten jämiä, joka nurkassa on oksennusta ja joka paikka haisee kuselle...vitutus taattu. Eikä niitä roskia voisi viskata roskikseen samalla vaivalla kun katuun, koska ainakin meil tääl turuus on niitä siellä täällä ihan kivasti sinne tänne aseteltu. Maailma hukkuu paskaan tätä menoa ihmiset!!! 


Suomalaiset ei osaa juoda! Alkoholin sieto on parempaa kun muualla, mutta se ei ole sama asia. Ihmiskehon keinot suojautua tätä myrkkyä vastaan ovat sammuminen, jolloin aivot lyövät itsensä pois päältä jotta et saisi lisää myrkkyä sisääsi, toinen on oksentaminen, jolloin keho puskee liiat myrkyt pois. Loistavaa sinänsä, hienosti kehittynyt suoja. Syöt jotain epäterveellistä, varmasti oksennat. Juot liikaa viinaa, oksennat. Kiitos evoluutio!!! 
Mutta pitääkö se suorittaa keskelle toria/katua?!?! Eikö voi suunnata pahan olon tullen suoraan kotiin, käymättä grillin kautta. Jos on pakko oksentaa kadulle niin tee se vaikka roskiin josta se kulkeutuu säkin mukana pois. Suosittelen laki aloitetta, baarien on jaettava oksennuspusseja narikassa sieltä poistuville, jotka on käytön jälkeen helppo kerätä pois kadulta tai viskata vaikka sinne roskiin. 


Ja vielä kuseminen, toimi jonka voi suorittaa niin baarissa kuin kotona, mutta pitää säästää sinne kadulle, että voidaan kusta sitten poikaporukassa seinään...little bit gay, isn't it? Käykää vaikka ennen baarista lähtöä kusella, niin kanssa ihmisten ei tarvitse kahlata ureassa saatana. Kusepa kännissä kadulle jossain arabi-maassa. Saman tien saat AK:n perästä niskaan, heräät krapulassa kyrpä irti leikattuna pää alaspäin roikkuen ja paikallinen vartija nussii sua ylähuuleen. Tänne jotain tollasta käytäntöä kans. Eli lopputulemana, roskat roskiin, juokaa kohtuudella ja jos ette niin kustaan ja oksennetaan vasta kotona. PEACE!

31.07.2010 klo.8.38

Bussi+naisten polttariporukka, tähän aikaa aamusta vituttaa suunnattomasti, normaalisti vain rasittaa. 
Vaikka ei sitä näytäkään niin epäilempä silti että päivänsankari haluaisi olla vielä äijänsä vieressä koisaamassa, onhan kello vasta puoli yhdeksän. 


Ja totta meisselissä pitää naisten polttareissa teema olla!?!? Miehillä perinteinen "vitust viinaa ja strippari" toimii aina...naiset kai yrittää olla kekseliäämpiä. Tässä tapauksessa teemana merirosvot! Eli raidallinen paita, caprit ja huivi...ja johan ollaan merten kauhuja saatana. Päivänsankarilla muuten sama setti, mutta lisänä kolmikärkihattu ja nahkainen liivi. Käyttikö meririsvot muuten lenkkareita? Ehkä koska nämäkin tytöt yrittävät näyttää niin saatanana autenttiselta. 


Ja musiikkia pitää olla, ja sen sitten vittu pitää soida myös bussissa niin että kaikki varmasti tietävät että suosikkeja ovat Don Huonot, Muse ja Olavi Uusivirta. Eli päivänsankarin 2000- luvun suosikit. Ne mitä 90-luvulla kuunneltiin on jätetty sikseen koska silloin oltiin teinejä ja nyt aikuisia ja menossa ihan naimisiin. Henk.koht ne teinivuosien biisit on ne rakkaimmat. 


Eli, lauma mölyäviä naisia, pauhaava mankka ja kello ei edes yhdeksää....vitutus on taattu ja varmasti kestää pitkään. Jo tälläisen suunnittelu on rikos ihmisyyttä vastaan. Ainakin kanssa ihmisiä ja tulevaa sulhasta kohtaan. Vai mitä luulette äijän tehneen kun akkalauma on ovella ennen kahdeksaa lauantain aamuna??? Luulen että, on viskannut akkoja jollain kovalla esineellä, mennyt takasisin sänkyyn ja päästänyt niin kovan pierun että laasti putoaa katosta, mikä olisi niin oikein.


 Jotenka naiset, kun järjestätte polttareita, niin ne ei ala kahdeksalta aamulla, teemaa ei tarvita ja ajatelkaa kanssa ihmisiä!! Ja viimeisenä, onko niin saatanan hauskaa kun päivänsankari imee punkkua muovisesta pikarista kyrvän muotoisella pillillä??? Ei ole!!! Se pullo on sitä varten, että siitä voi hörppiä.